lauantai 31. maaliskuuta 2012

Pitkästä aikaa H:lla ratsastelua, oli kivoo!

Menin aamulla 11 aikoihin tallille. Tarhasin hepat, kaikki paitsi H:ta, kun hän orhimaisuudessaan ei meinaa kestää tarhoissa. Hepat käyttäytyi kauniisti, poniorhin kanssa piti vähän keskustella vauhdista ja käytöstavoista. Sitten siivoilin karsinat, ja ihailin aina matkalla lantalaan sitä, miten hieno sää oli!

Herra orhia sai liikuttaa, joten ensin käytiin kentällä vähän kokeilemassa että mitenkäs tämä taas toimiikaan, kun viimeksi hepalla olen mennyt muistaakseni joskus syksyllä. Ja herra orhihan toimi aivan tosi hyvin! Käynnissä kun muistutti että ei ole kiire mihinkään, niin ravikin oli NIIN hienoa! Tuntui tosi hyvälle ja suurimmaksi osaksi tahti säilyi tasaisena! JEEE! :) Lopetin sitten aika nopeasti kun molempiin suuntiin saatiin vähän hyvää ravia, ja mentiin vähäksi aikaa maastoon kävelemään. Oli tosi kivaa, taaskin jäi tosi hyvä fiilis ratsastuksesta! Varmaan tuo aurinko on osasyyllinen hyvään fiilikseen, ja nyt vaan tekee mieli koko ajan päästä ratsaille ja etenkin harjoittelemaan omaa istuntaa.
Onneksi ensi viikolla meillä taisi olla keskiviikkona ratsastusta, ja onhan silloin myöskin ratsastustunti rats.koululla (ellei sitten satu Pollux-kisat olemaan, mutta ei kai ne vielä tainneet olla..?).
Tällä fiiliksellä on hyvä nousta seuraavan kerran hepan selkään! :)
Tulipas sekava selostus, mutta pääasia tässä nyt oli se, että oli tosi kivaa pitkästä aika ratsastaa herra H:lla! :)

Päivä 17

Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.

Ehkäpä Rimppu. Ponin kanssa oli ainakin monia hauskoja hetkiä. :D Etenkin ilman satulaa, monesti hyvä etten tullut selästä alas kun nauratti niin paljon! :)

© Nea

Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Päivä 16

Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.

Hmm, tämä on vaikea. Ehkäpä vaikka Upitus, taikka Marques. Upitus on jotenkin tosi helppo ja kiva hevonen ratsastaa, Mara taas oli niin tyytyväinen itseensä kun päästiin laukkaamaan ja sai paljon kehuja. :)

Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

torstai 29. maaliskuuta 2012

Päivä 15

Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.

Topilta, helppo tämäkin. :D Olisiko ollut -10 keväällä, kun oltiin maastossa, Topi pienellä metsäpolulla lähti lapasesta ja kiisimme pitkin poikin polkua täyttä vauhtia. Yhdessä mutkassa irtauduin (melkein ehkä jopa tulin osittain itse tarkoituksella alas) satulasta ja rymähdin kivi/risu- kasaan. Pää kolahti jonkin verran, reiteen ja polveen tuli kunnon kolahdukset + jäljet, sekä käsivarteen hienot naarmut.
Pahemmin ei kuitenkaan käynyt, onneksi, minulle eikä hevoselle. Topi laukkasi häntä liehuen takaisin talliin, sen jälkeen kun oli käynyt katsomassa että minä olin hengissä. :D

(Niin, ja tuosta että melkein tahallani pudottauduin. Tiesin, että mutkan jälkeen alkaa kivikkoinen ja suht jyrkkä sekä mutkainen alamäki, niin varmaankin jotenkin alitajuisesti tiesin, että jos selässä olen niin hengissä ei selvitä.)

© Jenni Taskinen

Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

Päivä 14

Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.

Tähän eilisen perusteella täytyy sanoa Upitus, tai sitten Tulipoika, Hemppari ja Marques. Noiden kolmen kanssa olen kokenut kaikkein parhaimmat hetket satulassa! :)

Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pakko tulla hehkuttamaan!!

Mulla oli tänään ratsastustunti, menin Upituksella (sillä pienen pienellä suokki ruunalla). Tällä kertaa opena oli Laura, kun meidän (Miljan) tunnillekaan ei ollut kuin kaksi ratsastajaa, joten tunnit yhdistettiin. Tehtiin voltteja, laukannostoja ja kiemurauria. Upitus toimi tosi kivasti ja hienosti ja vaikka mitä! Istuntaan sain muutamia tosi hyviä vinkkejä, ja sainkin sellaisen ahaa- elämyksen, että tältäkö tämän kuuluukin tuntua!
Hienoo hienoo hienoo! Nyt en muuta sano, menen syömään karkkia, dataamaan ja fiilistelemään lisää tätä tuntia! Oli TOSI kivaa!
Super Upitus!

Päivä 13

Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.

sh-r. Turon Jehu

Blogger ei nyt suostu lataamaan tähän minkäänlaista kuvaa, niin yritän muistaa päivittää joskus myöhemmin.

Jehun kanssa ollaan hypätty joskus ehkä noin 5 vuotta sitten yli 100cm esteitä, ja osallistuttu jokusiin 90cm luokkiin (pärjäämisestä ei sitten puhuta). Jehu on onneksi sen verran korkea, etteivät ne isommatkaan esteet loppujen lopuksi tuntuneet pahalta, vaan hauskaa oli vaikka vähän hirvitti! ;)

Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Romaanimittainen "pikkupäivitys".

Tuota noin, vähän nyt jäänyt tämä varsinainen kirjoittaminen vähemmälle. Jotenkin ei vain ole ollut sellaista fiilistä.

Mutta siis, viime viikolla meidän ryhmällä oli ensiapua ja nyt meillä on sitten EA1- kurssi suoritettuna ja ensiapu kortti taskussa! ;)
Keskiviikkona meillä oli ratsastusta, menin pv-t. Huldalla puomitunnilla. Tunti meni itseasiassa aika kivasti! Etenkin lopputunnista Hulda oli tosi kiva ja sain sitä jopa vähän pakettiinkin (se kun tykkäisi liikkua pitkässä ja matalassa muodossa). Oli kivaa, ja tunnista jäi hyvä fiilis.
Tehtiin mm. niin, että ravissa puomikasa, sitten jalustimet pois nopsaan, laukka + laukkavoltti ja sitten jalustimet nopeasti takaisin jalkaan ja ravipuomikasa. Samaa tehtiin myös kokonaan laukassa.

Torstaina oli teoriaa, perjantaina aamulla myös yksi teoriatunti ja sitten mentiin maastoon. Menin pv-t. Pepillä, vähän hitaamman puoleinen otus, mutta kuitenkin ihan kiva ravi, ja yhdessä risteyksessä vähän innostui kun luuli että laukataan ja heitti pukin. :D Ihan hauska tuota olisi kokeilla joskus uudestaankin. :)

Lauantai meillä olikin melkein vapaa (nukuin 11 asti, sattuneesta syystä päästiin nukkumaan vasta 5 aamulla.. :D), kahdelta oli maastoesteradan koristelua ja illalla oripäivien jälkeen koulu- ja esteratojen rakennusta.
Niin, katsottiin toki oripäiviä! Hirveästi hienoja hevosia, ja nähtiin myös (aika legendaarinen) Logan! Se oli kyllä aika hienoa, ja hyvässä (ja pirteässä :D) kunnossa vanha herra näytti olevan.

Sunnuntaina minun työpäiväni alkoi noin puoli 8 aikoihin, olin kouluosuudella lähettinä. Siinähän se päivä menikin istuskellessa ja viedessä arvosteluja kansliaan. Kerkesimme sitten iltapäivällä jopa hetkeksi katsomaan rataesteosuutta, jonka jälkeen näppärästi ja nopeasti purimme esteradan. Sitten puoli viiden aikoihin alkoi maastoesteosuus, jota katsoimme jonkin aikaa, välillä myimme makkaraa! :P Oli aika mielenkiintoista katsoa tuollaista, ja ai hurja mikä vauhti ratsukoilla oli!
Kilpailujen jälkeen vielä nopeasti nappasimme maastoesteistä koristeet pois, ja päivä oli pulkassa.

Eilen meidän ryhmällä oli vain tunti koulua, yrittämistä. Päivä menikin vain oleillessa, käytiin taluttamassa tammoja lyhyt lenkki. Lasina oli aika reipas. :D Tänään meiltä taas peruttiin yksi tunti, joten osalla porukkaa oli ratsastusta kun taas osalla (kuten minulla) juoksutusta. Juoksutettiin Opistohallin ulkokentällä, meillä oli sh-r. Lautturi, eli Late. Aivan ihanan symppisruuna! Juoksuttaminen ei ole ikinä ollut noin helppoa! Late vain meni sitä saman kokoista ympyrää ja määrättyä askellajia, ihana pikku heppa. :)

Loppuviikolla meillä on mm. kengitystä, ajamista ja juoksuttamisen teoriaa + eläinlääkinnän tentti. Ja perjantaina KOTIIN! :)

Päivä 12

Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.

Tämä on helppo, Lasina, tottakai! ♥

Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Että ihmiset osaa olla tyhmiä!

Tänään tuli mieleen aihe, mistä voisin nyt vähän kirjoittaa, nimittäin hevosten kohtelu.
Illalla olin mukana hakemassa varsoja laitumelta, niin yksi henkilö löi yhtä varsaa riimulla kylkeen. (Varsa tuli liian lähelle, ko. henkilö työnsi sen pois + äänellä komensi, ja sen jälkeen kun varsa oli siirtynyt, oikein voimalla pamautti varsaa riimulla+ketjunarulla kylkeen!?)
Minun mielestäni tietenkään ei ole oikein lyödä mitään hevosta (ellei se sitten ole vaarallinen/tulossa päälle tms.) mutta etenkään varsoja ei lyödä! Kyllä pitäisi sen verran järkeä olla päässä aikuisella ihmisellä, etenkin kun pitkäaikaisella hevosihmisellä! Katsottiin vähän huuli pyöreenä että mitä IHMETTÄ?! Onneksi on sen verran kovaluonteinen ja urpo varsa ettei se siitä onneksi mitään suurempia traumoja saanut, mutta joku toinen herkempi luonteinen varsa olisi oikeasti saattanut pelästyä kovasti.

Suututtaa oikein tuollainen! Jos itsellä sattuu olemaan huono päivä, sitä EI missään nimessä pureta hevosiin!!
Kyllä joo, itsekin on joskus tullut hevoselle suututtua turhan takia, mutta ikinä en kyllä alennu hevosta lyömään ilman mitään syytä. Olisi hienoa jos täällä olisi oikein tunti hevosten käsittelystä, koska näköjään kaikille ei ole itsestäänselvyys se, että hevosia ei lyödä tai muuten kohdella huonosti oman huonon tuulen takia. Kyllähän täällä muistutetaan hevosten hyvästä kohtelusta, mutta varmaankin kunnon luento aiheesta (ehkä) palauttaisi joitakin henkilöitä takaisin maan pinnalle...

kuva weheartit.com

Päivä 11

Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.

Tuota noin, sanon nyt vaikka jonkun hevoset/pari hevosta täältä Ypäjältä.
Sanotaan vaikka Turnipsi, se on hauskan oloinen tamma (vaikkakin aika rasittava mm. taluttaa..) ja sitten vielä Stikkan, koska se on muuten vain oikein mukavan oloinen ruuna. :)

Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Päivä 10

Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny eniten.

Tähän nyt täytyy sanoa taas Titta (sh-t. Titan Tyttö). Alkuun yhteistyö Titan kanssa ei sujunut oikein mitenkään, tamma oli niskan päällä ja eikä luottamusta ollut juuri lainkaan. Pikkuhiljaa kaikki alkoi sujua, ja tammasta kehkeytyi maailman Parhain Hevonen! ♥

Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Päivä 9

Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.

Varmaankin shet-r. Tamori, ensimmäisiä poneja joilla ratsastin. Kovin paljoa en siitä muista, koska olin aika pieni kun poni vielä eli.

Toinen vaihtoehto on Lola.

Lola asui ensin kaverini luona, jossa kävin ponia rapsuttelemassa ja muutaman kerran taisin ratsastaakin. Sitten poni siirtyi tuonne ratsasustallille, missä se vietti elämänsä viimeiset vuodet. Mukava ja kiltti poni. :)

Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

Päivä 8

Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.

Tulipoika

Tulpun selkään olisi vielä joskus hieno päästä, todella hieno ja hyvä hevonen ratsastaa! Kunhan sillä vain ensin osaa ratsastaa, ensimmäisellä kerralla nimittäin en meinannut kunnolla saada Tulipoikaa edes kunnolla ravaamaan. :D Mutta pikkuhiljaa kun alkoi saada niistä tietyistä jutuista kiinni, niin ratsastus parani koko ajan! Toivottavasti joskus pääsisi jotenkin vielä Tulpulla ratsastamaan.

Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

torstai 22. maaliskuuta 2012

Päivä 7

Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.

Mari

Hirvein ja hirvein, ei nyt varsinaisesti kamala tai muutakaan, mutta rakenteellisesti ei valitettavasti sovi ratsastukseen. Kamalan etupainoinen ja ei vain pysty kunnolla suorittamaan tai menemään tasapainossa. Parisen vuotta sitten ratsastin tammalla enemmänkin, ja kehittyihän se jonkin verran; alkuun ravivoltti/ympyrä oli aivan mahdottomuus, samoin laukat, mutta loppuajasta pystyi ravaamaan volteilla ja laukkaamaankin ihan kivasti. Maastoillessa tamma toimi ihan kivasti. :)
Eli en nyt mitenkään vähättele tammaa, mutta koska en oikeasti ole ratsastanut hirveillä hevosilla, niin tamma valitettavasti on ollut ehkä vähiten mukava ratsastaa ns."oikeasti".

Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Päivä 6

Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.

Jasmiina

Jasmiinan olen tuntenut 11-12 vuotta, ja sen aikana se ei ole koskaan purrut tai potkaissut minua, enkä tiedä kovin montaa ihmistä jolle Jassu olisi tehnyt jotain. Ratsastaessakin se on todella kiltti ja mukava, maastovarma, esteillä tosin vähän kuumuu. Mutta kuitenkin todella mukava ja kiltti tamma! :)

Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Päivä 5

Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.

Roope ♥
Noh, hulluin ja hulluin. Loppujen lopuksi nimittäin selvisi, että poni oli niin kipeä jaloistaan ja mahdollisesti selästään, että temppuili sen takia.
Roopella oli nimittäin tapana pukitella ja hyppiä pystyyn, säikkyä mitä ihmeellisimpiä asioita ja säikkyessään kääntyä vastakkaiseen suuntaan ja jatkaa pukkilaukalla. Plus karsinassa se oli jokseenkin vaarallinen silloin tällöin, puri ja potki ym.
Kuitenkin Roope oli todella hieno pieni hevonen ja jotenkin minä vain pidin siitä todella paljon! Kun se kulki ratsastaessa, niin se oli todella kiva ja hieno hevonen ratsastaa!
Roope lopetettiin syksyllä 2008, jalkavaivojen takia.

Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Päivä 4 ( vähän etukäteen)

Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.

Titta ♥
Hienoin ja parhain! ♥

Päivä 3

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.

Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen, on se samainen russi jolta myös putosin ensimmäistä kertaa, eli V.V. Hilla. :) (Kuva + linkki sukupostiin löytyy edellisestä postauksesta.)

Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Päivä 2

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.

Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
V.V. Hilla

Se oli joskus 90- luvun loppupuolella, olin kavereitteni kanssa tunnilla (minulle ehkä kolmas rats.tunti ikinä) ja tunti oli estetunti. Hissu oli myöhemminkin kuuluisa siitä, kuinka se (etenkin alottelijoilla) tulee hitaasti esteelle, melkein kieltää, mutta sitten hyppää kuitenkin sellaisella sammakkoloikalla yli. Noh, kuten arvata saattaa, eihän minulla silloin ollut tasapainoa minkään vertaa, ristikko päästiin yli, mutta toisella puolella sitten minä irtauduin satulasta! :D Vähän teki kipeää, mutta ei siitä mitään suurempaa kammoa onneksi jäänyt. :)

Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tälläisen löysin, ja vaikutti hauskalta!

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Bess

Bessi on siis oikealta nimeltään Petra II, mutta ponit jotenkin olivat sekoittuneet maahantuonnissa, ja Bess nimellä ponia on kutsuttu aina. Ihan ensimmäisen kerran sen selässä olin n.kolmevuotiaana vuonna -93, ja sen jälkeen joskus 2000-luvun molemmin puolin sillä jonkun kerran ratsastin tunneilla. Mukava poni, en ole varma onko enää elossa, mutta ainakin jokunen vuosi sitten se oli.

Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vähän ulkoasun uudistusta

Vähän yritin uudistaa blogin ulkonäköä, otsikko ei ole kaunein, mutta onpahan ainakin itse tekemä jos ei muuta. :D Yrittäkää kestää, saatan joskus innostua tekemään uuden ja paremman, mutta tällä hetkellä tuo saa luvan kelvata!

Bad moon rising..

(Kämänen otsikko, mutta hyvä biisi!)

Olipas nopea viikko! Tai no, neljä päivää. :D Maanantaina takasin Ypäjälle, tiistaina aamulla meillä oli ensin yrityslaskennan tunti, onneksi ei tarvinnut laskea mitään. :)
Iltapäivällä meidän ryhmällä oli kaksi tuntia kengityspajalla, vuorossa teurasjalan aukaisu, nam. Tosin opettajalla oli kiire kokoukseen, niin hän itse vain aukaisi jalan ja me saimme sitten hypistellä jalan eri osasia (ah autuus, mikä haju!). Tunti oli kyllä oikeasti mielenkiintoinen, lopuksi hän vielä näytti meille kaviorustonluutumasta kärsineen kavioluun ja normaalin kavioluun. Ja lupasi, että tulevaisuudessa vielä meidänkin ryhmä pääsee pienemmissä porukoissa aukaisemaan itse teurasjalat. ;)

Keskiviikkona aamulla ensimmäinen tunti oli eläinlääkärin pitämä, ja kyllä, hitusen tylsä, mutta kuitenkin kiinnostavaa asiaa. Esimerkiksi se, että noiden tuntien jälkeen en ikinä osta omaa hevosta, koska se voi kuolla hetkessä ihan mihin vain!
Toinen tunti oli hevosten esittämistä, pareittain. Minulla ja parillani oli harjoitusheppana sh-t.Vekuli. Loppupäivä vietettiin valjasverstaalla, ja uhkaavasti näyttää siltä, että riimu alkaa olla valmistumaan päin! :)

Torstaina meidän ryhmä sai nukkua pitkään, ensimmäinen tunti oli vapaata! Sitten olikin nopea kisainfo, vaikka vielä ei mitään varsinaista kunnon infoa saatukaan. (Meidän luokka on siis töissä 25pvä olevissa hallikenttäkisoissa.)
Iltapäivällä olikin ratsastusta. Meidän ryhmämme ratsasti viimeisenä, koulua. Menin sh-r. Opeliksilla.
Tunti meni kyllä ihan totaalisen penkin alle! Ruuna vedätti minua kuus-nolla, eikä opettajalta kuulunut kommenttia saatika ohjeita ratsastukseen. Pettymys, koska Opeli on varmasti hieno ja hyvä, jos kuski vain osaisi. Noh, saatiin me jokunen hyvä pätkä kun laukassa tuotiin takaosaa sisään, mutta muuten tunti oli kyllä yhtä tahtojen taistelua. Toivottavasti saisin Opelia kokeilla uudestaan vielä joskus, haluaisin saada vähän paremman fiiliksen sillä ratsastamisesta, koska muuten ruuna on todella symppiksen oloinen. Ja onhan se syötävän suloinen! :)

Niin, ja olinhan minä keskiviikkona ratsastuskoulussa tunnilla, koulua sh-r. Lennillä. Alkutunnista ajattelin, ettei tästä mitään tule, koska Lenni painoi todella paljon kädelle ja takajalat olivat ihan jossain muualla kuin maneesissa. :D
Pikkuhiljaa Lenni kuitenkin alkoi liikkua eteenpäin ja pehmetä edestä, ja etenkin loppuraveissa Lenni kulki todella kivasti ja letkeästi! Palautetta sain nyt myös edellisistä ratsastuksista, ja oli kyllä tosi mukavaa kuulla positiivista palautetta omasta ratsastuksesta!
Ehkä en olekaan ihan niin huono kun aina välillä tuntuu! :P

Tänään aamulla laidun tunnin jälkeen siirryimme asemalle ja suuntasimme kohti kotia, kerrankin ajoissa. Huomenna kai lähden kaverin seuraksi vähän baareilemaan. :P Ja onhan se mukava nähdä sellaista kaveria jota ei ole ikuisuuksiin nähnyt! Sunnuntaina on mahdollisesti aamupäivästä ratsastustunti, ellei siellä kenttä ole niin huonona ettei siinä voi ratsastaa. Mutta, näillä mennään! :)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

tylsä ja lyhyt postaus..

Talliviikko taasen oli ja meni, kolmostallilla ykköskäytävällä. Ei mitään ihmeellistä tapahtunut, mitä nyt viimeisenä päivänä, kun oli ihan tajuton tuuli, osa hevosista oli ihan pöpejä.
Kuitenkin kunnialla saatiin viikko menemään läpi ja nyt sitten olenkin jo kotona viettämässä vapaapäiviä.

Viime viikolla kävin rats.koululla tunnilla, menin Hikulla. Tehtiin ympyrällä asetuksia, ympyrän pienennystä ja vähän väistöjä, sitten vähän laukkaa molempiin suuntiin ja lopuksi avoja. Tunti meni hyvin ja Hiku tuntui TOSI hyvältä! :)
Sitten viikonloppuna kävin maastossa Ilellä ja Lumillalla, sekä tiistaina ratsastin sh-r. Jaanilla. Välillä se meinasi olla vähän vahva edestä ja painua etupainoiseksi, mutta muuten ruuna oli oikein mukava.

Nyt vain olen ollutkin kotona, en ole edes tallilla käynyt. Huomenna pitäisi taas raahautua takaisin Opistolle, näillä näkymin hammaslääkärin kautta, wihuu! Onneksi edessä on lyhyt viikko ja aika paljon käytännön tunteja.

Kirjoitan tässä joskus varmasti vähän pidemmän ja kiinnostavamman (?) postauksen, mutta nyt ei ole yhtään ollut postailufiilis.. Ajattelin vain vähän päivittää, ettei nyt ihan pelkkää hiljaiseloa ole.