maanantai 26. toukokuuta 2014

Oton kuulumisia

Jospa kokeilisin vähän Oton kuulumisia kirjoitella, ei meidän elämään kovin suurta ja ihmeellistä kuulu.


Pari kolme viikkoa sitten Otto oli vajaan viikon lomalla, kun se sitä ennen oli ollut epämääräisen tuntuinen ratsastettaessa. Ei siis ontunut (paitsi yhtenä päivänä kun polki kiven päälle) mutta oli vähän haluton ja könkkö. Loman jälkeen kevyttä liikkumista hömppäillen ja juoksuttaen. Viime viikon alussa sain Otolle hierojan paikan päälle tarkastamaan lihasten tilanteen.
  Ja kunten arvelinkin, poni oli aika lailla jumissa kokonaisuudessaan. Sehän tosin on kyllä näkynyt Oton liikkeissä, kovin rajoittuneen pituiset askeleet sillä on ollut. Lannerangassa ja jossain nikamassa oli jumia, takajalat jumissa myös ja vasen takanen etenkin. Hieroja epäili, että koska oikea takanen on Oton huonompi jalka, niin vasen takanen on sitten joutunut tekemään enemmän töitä oikean laiskotellessa, niinpä se on sitten jumiutunut enemmän.
  Lavat oli kanssa jumissa, vasen lapa erityisesti. Sitä avatessa Otto alkuun vastusteli jonkun verran, mutta kun jumi alkoi aueta niin kyllä ponin ilme muuttui aika hurjasti! :) Nopeasti poni tottui uuteen ihmiseen ja uuteen tilanteeseen, ja kyllä se oikeasti nautti hieronnasta! Välillä Otto haukotteli paljon ja välillä seisoi silmät puoliksi kiinni nautiskellen. Lapoja varten hieroja antoi ohjeeksi itsekin välillä pyöritellä etujalalla ympyrää, niin kuulemma saa niitä lavan jumeja auottua.
  Hieroja suositteli pitämään seuraavan päivän ponilla vapaana, mikä kävi oikein hyvin. Jäinkin innolla odottelemaan seuraavaa ratsastusta. Niin, ja kävinhän minä ponin kevyesti ratsastamassa ennen hierontaa, vähän käyntiä ja ravia ilman satulaa. Periaatteessa poni meni ihan kivasti, mutta ai että miten tahmea se oli.


Hieronnan jälkeen ratsastus tuntui aika helpolta edelliseen kertaan verrattuna! Poni oli tosi letkeän tuntuinen ja jo heti alkuun se nosti selkäänsä ihan uudella tavalla! Ei menty kuin puolisen tuntia, askellajit läpi fiilistellen ponin hienoja liikkeitä. ;) Oli kyllä tyytyväinen kuski sen ratsastuksen jälkeen, kunpa se fiilis jatkuisi tulevaisuudessakin. Hieroja kyllä pistetään tilaukseen taas jonkun ajan päästä, kun kerta noin hyvää tekee ponille.

Eli torstaina ratsastin ponin, perjantaina juoksutin kun nämä helteet alkoivat. La ja su poni sai olla vapaalla koska oli ihan älyttömän kuuma, ja poni sai hoitaa lihaksiaan piehtarointihieronnalla. :D
  Tänään onkin "mukavat" kahdeksan astetta lämmintä, niin ei ainakaan ole liian kuuma reenailla koulua. Hohhoh, ei nyt ihan näin kylmää keliä olisi tarvinnut tulla, mutta minkäs teet. Toisaalta luulisi ponilla nyt olevan energiaa liikkua parin vapaan jälkeen näin viileällä säällä. Katsotaan miten käy, vai onko poni jäänyt lomafiilikseen. ;)

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ypäjä - sinne ja takaisin ;)

Elikkäs lupailin teille turinoida vähän reissusta Ypäjälle. Matkaan lähdettiin siis 13 päivä tiistaina, aamulla ihanassa vesisateessa. (Tosin tähän väliin voinkin huomauttaa että eihän se aamuinen vesisade ollut kuulemma mitään, pikkusen oli paikat tulvinu täällä idässä sillä välin kun me nautittiin etelämmässä auringosta!)

Navigaattori ei halunnut mennä minun kulkemia reittejä pitkin, joten päästiin, tai "päästiin", ajelemaan joitain maisemareittejä pitkin. Noh, ei voi valittaa kun kuitenkin perille päästiin ja vielä ihan ihmisten aikaan.
Perillä ennen avainten paikantamista suunnattiin tottakai kaupoille! ;) Ihan ensimmäinen kohde olikin Ratsuriihi, sieltä mukaan tarttui Otolle keväisen pirteä vaaleanvihreä satulahuopa (nokun se oli tarjouksessa!) ja mätsäävät rusettikumilenksut ("Nokun eihän nää maksa kun vitosen! Sun on pakko ottaa nää!"). Niinpä niin, oltiin oltu paikan päällä noin viisitoista minuuttia ja minä olin jo aloittanut tuhlaamisen.
  Ratsuriihestä matka jatkui paikalliseen ruokakauppaan josta shoppailtiin evästä sen verran että seuraavaan aamuun selvittäisiin.

tunt-t. Cloris eli Roosa

Kyläkierrokselta ajeltiin takaisin Opiston alueelle, Kurssikeskus oli nyt määränpäänä. Sieltä löydettiinkin avaimet meidän hulppeaan majoituspaikkaan. Huh, ja joskus tuli sanottua siitä miten meidän Kanervan asuntolan makuuhuoneet oli pienet. Löytyipä jotain vertailukohtaa, hyvä kun mahduttiin yhtä aikaa laskemaan jalat sängyiltä lattialle. ;) No ei pidä valittaa, sängyt oli ihan jees ja huomattiin myös että Kurssikeskuksen seinien paksuus oli ihan yhtä hyvää laatua kuin opiskelija-asuntoloiden.
  Hetken huilimisen jälkeen lähdettiin tekemään kävelykierros ja moikkaamaan heppoja. Vertin bongasin jo heti tarhasta, Ipetuksen ja toverit sitten kakkostallista. Oli hauska nähdä tuttuja heppoja, ja kaikkein hauskinta olikin se kun näin kenet olin saanut tunnille, Koviksen nimittäin! ♥

sh-o. Ypäjä Arska, aika hieno eikö?

Kierroksen jälkeen palailtiin koomaamaan kämpille, menihän se aika hevostalli.nettiä selatessa ja ihmetellessä ihmisten uusavuttomuutta. Seiskan jälkeen siirryttiin ratsikoulun puolelle haahuilemaan. Voi, oli kyllä hurjan ihanaa päästä pitkästä aikaa rapsuttelemaan superponi Kovista!
  Tunnilla oli minun lisäkseni siskoni A-hevosellaan Roosalla, sekä yksi siskon rempparatsastajatoveri A-hevosellaan Ellalla. (Ellahan taisi joskus 2012 vuoden puolella blogissa esiintyäkin kun sitä hetken aikaa hoisin.)
  Aloitettiin tunti ihan vain suoraan ratsastuksella, kulmat kuitenkin huolellisesti ratsastaen. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa. Sitten mentiin pääty-ympyrällä ravia ja laukkaa, tehtiin myös siirtymisiä oikein huolellisesti niin ympyrällä kuin suorallakin. Ei siis tehty mitään ihmeellisempiä temppuja, vaan harjoiteltiin perusratsastusta. Pitäisi itsekin Oton kanssa muistaa tarkasti ratsastaa kaikki siirtymiset ja taipumiset.
Oli kyllä ihan huippu tunti! Kovis kulki tosi hyvin ja itsestäkin tuntui ihan siltä että osasin jopa ratsastaa! Laura on vaan niin hurjan hyvä opettaja! Niin, oltiin siis Lauran pienryhmätunnilla, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Tunti oli todellakin hintansa väärti, sekä 411 ajetun kilometrin arvoinen! ;)

Laitetaan Koviksestakin nyt kuva, vaikka vanha ja huonolaatuinen onkin.

Keskiviikko menikin minun osaltani sitten haahuillessa vähän siellä täällä ja odotellessa pääsykokelasta. Sen verran meidän suurinpiirtein aikataulu venähti, että käytiin katsomassa siskon ja Roosan 70cm rata keskiviikkokisoissa. Sekin oli hauskaa, päästä seuraamaan kisahyörinää. Kaikki oli hauskaa. :D Eli voittekin arvata, oli ihan huippu reissu!
  Taidan jättää Oton kuulumiset seuraavaan kertaan, eihän tätä muuten jaksa kukaan lukea!

Ypäjäcityssä oli jo ihan kesä! 

lauantai 17. toukokuuta 2014

And that's who I am

requested by Anonymous


requested by teengirlsrelate




requested by teengirlsrelate




requested by the-nine-boys-i-love
Again


requested by peetaluv


requested by anonymous


requested by anonymous






Hello! I’m lockedholmes and I will also be one of the new owners of this account. I hope you’ll like my posts and that we can get this blog more active again!




Jep, mulla on t-paita joka todistaa tämän.










Kiitos, kumarrus ja hyvää yötä kaikille.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Postaus tulossa!

En ole vielä saanut Ypäjäpostausta kirjoitettua, mutta aikeissa on! Huominen, lauantai, melko varmasti menee kokonaan sukujuhlissa, mutta sunnuntaina on aikaa kirjoitella selitystä pienestä reissustamme. Lisäksi samaan syssyyn tulee varmasti poniselostusta ja mahdollisesti kuvamateriaalia meidän uudesta ihkusta satulahuovasta. ;) Malttakaa mielenne ja heitelkää vaikka aiheita jotka teitä kiinnostaisi! (Joku aika sitten joku ehdotti postausta minun unelmahevosestani, ja sen aion lähitulevaisuudessa toteuttaa!) Tai kyselkää muuten vaan, jos te lukijat vaan innostutte kyselemään kovasti niin voin vastailla niihin Kysymys-postauksen tapaan. Tehkää mitä tykkäätte, seuraava postaus tulee kuitenkin viimeistään sunnuntaina, ehkä jopa tänään illalla jos aikaa jää ja innostusta. Ei voi ikinä tietää. ;)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Varustepostaus!

Sain vihdoin aikaiseksi ottaa kameran mukaan talliin ja kuvailla Oton varusteita. Omia varusteitani kuvailin sen verran että sain jonkinlaiset kuvat niistä varusteista joita käytän säännöllisesti. Pahoittelen kuvien laatua, en jaksanut ruveta tavaroita siirtämään mihinkään kauniille taustalle, näette nyt suunnilleen "omilla paikoillaan".


Satulasuojus on Ypäjältä saatu, Passier & Sohn. Satulahuopa on Hööksiltä, joku Gold Medal-merkkinen. Kiva huopa, itse olen ainakin tykännyt. Lisäksihän meillä on tällä hetkellä 2 full-kokoista huopaa; tummansininen ja punainen, sekä kaksi ponihuopaa, sellaisia vihertävänharmaansinertäviä. :D


Satula on Stübben, joku vanha malli kuten näkyy, ostin tämän ponin mukaan Lekolta. Salamalla sain näköjään satulan näyttämään vielä surkeammalta mitä se oikeasti on. :D Satula on ihan kiva, voisi olla huonompikin mutta tuo vie ratsastajan sellaiseen asentoon että haaveilen joka kerta uudesta satulasta. Jalustinhihnat taisi tulla satulan mukana, jalustimet vaihdoin isompiin. 


Suitset on uudet, Hööksiltä. Merkiltään Wexford Claridge House. Vielä parin rasvauskerran jälkeen ovat varmasti vieläkin miellyttävämmät käsitellä. Näihin olen ollut tyytyväinen, eivät hurjan hintaiset eikä mitään super laatunahkaa, mutta meidän käyttöön oikein sopivat. Mukavat perussuitset jotka ovat vielä ihan nätit.


Blingiä lähikuvassa. Tästä huomasin miten rumasti tuo yksi blingi tuossa on. :D 


Juoksutusliina on vanhan hoitohevosen jäämistöstä, välillä vähän inhottava kädessä mutta muuten ihan kiva kun niin kevyt. 


Etusissa Otolla on tämän näköiset jännesuojat, saatiin ne matkaan Lekolta. Ihan hyvät, mutta hankinnassa on uudet suojat niin eteen kuin taaksekin. Väri noilla on oikeasti ehkä vähän vihertävämpi kuin kuvassa. 


Takana on myöskin Horzen suojat, nämä ostin entiselle vuokrahevoselle jolla näitä ei oikeastaan olisi edes tarvinnut. Parin käyttökerran jälkeen huomasin että Otto kyllä tarvitsee, sen verran oli tullut hankausjälkeä. Ja näiden väri on taasen sinisempi luonnossa, nämä ja jännesuojat on melkein samaa sävyä oikeasti.


Kuivatusloimi saatiin ponin mukana, Horzen fleeceloimi. Kevyt, helppo pukea ja riisua, väri mätsää suojiin. ;) 


Sadeloimi tuli myös ponin mukana, tummansininen. Poni kun oli pyöreimmillään niin ehkä vähän nafti masun kohdalta. :D Horzen taisi olla tämäkin.


Tajusin juuri että päitsistä en muistanut ottaa kuvaa kun ne taisi olla ponin päässä tarhassa. Mutta tässäpä ne, en muista merkkiä, ehkä joku Horse Guard tai vastaava. Lahjakortilla Ypäjän Ratsuriihestä hommatut. Kivat noiden heijastimien vuoksi ja tykkään myös noista pehmusteista jotka on turvalla ja niskalla. Toisia päitsiä meillä ei olekaan vielä, mutta pitää käydä ensi viikolla Ratsuriihessä vähän katselemassa mitä kaikkea sieltä löytyykään. ;)
Niin ja naruna olen käyttänyt sitä Opistolla itse tekemääni ketjunarua.


Tukka hyvin, kaikki hyvin. Huippu aine! Pitää jouhet selvinä ja likaa hylkivinä pitkäänkin! Oton takkutukan kanssa ihan ehdoton aine.


Harjaämpäri. Sisältö vaihtelee ja on välillä kaaoksessa. Nyt siellä näkyy olevan Magic Brush (joka on ihan super!), kaksi vähän kovempaa harjaa, hiusharja jouhille, kaviokoukku, pohjalla on myös piikkisuka seka pehmeänpi harja. Lisäksi ämpärissä on pieni kalenteri johon merkkaan Oton liikutukset. Myös kannukset ja raippa on eksynyt sinne. Niin ja tietysti lakunamppaa pussillinen! 


Meillä on rojulaatikkona tuommonen työkaluboksi. Ylemmässä kerroksessa on valjasrasvapurkki, korvapallot, talvikengät, ohjat, kahdet suitset, otsapanta, riimunnaru, ruskeat jännesuojat. Mitähän muuta. Tuonne on tullut tavaraa vain kasattua "piiloon". Alemmassa kerroksessakin on jotain mutta en kyllä nyt muista ollenkaan että mitä minä sinne olen survonut. 


Tämä sanko asustaa autossa tällä hetkellä. Mutta lämpimämpiä kelejä siinä odottelee pesusieni sekä hevosshampoo. Linimenttiä löytyy myös, punamusta riimunnaru ja myös näköjään minun saapassukat. Olette varmaan huomanneet kuinka miehekkäissä väreissä osa tavaroista esiintyy. ;)


Sitten minun varusteisiin. Kypäränä minulla on Zenithin tuollainen ihku blingeillä koristeltu kypärä. Hinta ei ollut ihan järkyttävä ja on todellakin maksanut itsensä takaisin! On ollut minulla käytössä varmaan kohta pari vuotta eikä ole löystynyt juuri lainkaan! Paras kypärä mikä minulla on koskaan ollut!


Hanskoiksi erehdyin kerran ostamaan Roecklin Light Gripit ja sen jälkeen en ole juuri muita hanskoja ratsastuksessa käyttänytkään. Todella hyvät hanskat! Nämäkin kohta pari vuotta vanhat, tosi kovalla käytöllä olleet ja kuitenkin kuluneet siihen nähden hyvin vähäisesti. 


Ratsastaessa nykyään on tullut käytettyä näin tyylikkäitä jalkineita. Sievit on ajaneet asiansa oikein hyvin, niissä on riittävästi kantaa siihen että niillä on turvallinen ratsastaa. Nuo jalassa kuitenkin tallilla kuljen koko ajan niin eipähän ole tarvinnut kenkiä vaihdella koko ajan. :D On minulla jodhpuritkin olemassa edelleen, ne Tampereen Hevosmessuilta vuonna 2012 ostetut huippukengät! Chapseina olen käyttänyt Kuopiosta joskus aikaa sitten ostettuja Horse Comfortin chapseja, ne oli vähän hintavammat mutta käyttöä kestäneet todella hyvin! Ainoa miinus niissä on se, että vetoketjut hajosivat ehkä reilun vuoden käytönä jälkeen, mutta ne oli onneksi helppo ja halpa vaihdattaa paikallisessa kenkäliikkeessä. 


Kouluraipan ostin viime vuoden HIHS:sta. Tosi hyvän tuntuinen kädessä ja sopivan mittainen poniratsastukseen. Lisäksi minulla on hurjasti muitakin raippoja, kallein niistä on Fleckin tasapainotettu kouluraippa. Muita raippoja löytyy eri pituuksissa ja väreissä. :D 


Ratsastushousut olen tilannut Hööksiltä, JH Collection mallistosta, ne ovat nyt olleen käytössä parisen vuotta ja parhaimmat housut tähän mennessä! Kovassa käytössä olleet, eivätkä ole vielä alkaneet pussittaa tai muutakaan. Ainoastaan reisien kohdalta aurinko on haalistanut väriä, mutta sehän ei ole housujen vika. ;)



Voin joskus tehdä toisen varustepostauksen, jossa esittelen enemmän omia ratsastusvarusteitani, sekä mahdollisesti sitten Oton uusia hankintoja. Kysykää vain jos jokin jäi epäselväksi! Tänään onkin vuorossa pitkästä aikaa heppailua ihan kahdella eri tallilla! Ja ensi viikko se vasta hurja onkin! ;) Pääsen pitkästä aikaa Ypäjälle ja ollaan jopa yötä siellä!